perjantai 26. joulukuuta 2014
Luukku 24: Jouluaatto
Jouluaatoksi sairastuin, joten tekeminen ja julkaisu viivästyi. Sain aika hyvin kuitenkin videolle aaton parhaat fiilikset. Oli kaunis päivä ja ihania lahjojakin. Palaan videoiden pariin taas jossain vaiheessa, mutta tässä tulee todennäköisesti pieni tauko taas. Luukkujen teko oli hieman hankalaa, koska joulunaika oli kiireistä ja aiemmin oli tosiaan se tenttikin. Tämä projekti oli ihan hauska tehdä, mutta helpompaa olisi työstää satunnaisia videoita, kuin jotain joka päivä :D Ensi vuonna ei todennäköisesti tule luukkuja, mutta innostun yleensä kuvaamaan ainakin aattona! Tämä jokapäiväinen tekeminen kävi vähän jo työstä :D Omaksi iloksi näitä on tosi mukava tehdä, pitää editointitaitoja yllä ja katsella sitten jälkikäteen. Ihanaa joulun aikaa ja uutta vuotta 2015 kaikille!
Luukut 19 & 20: Ponipiparit
Joulukiireet kiihtyy edelleen, vaikka nyt pitäisi jo lepäillä :P Posti oli möhlinyt yhden lahjan kanssa, joten täytyy tässä juosta vielä viikonloppuna ja maanantaina ainakin... Mulla on aina pakkomielle saada antaa usemapi kuin pari pakettia :D Tässäpä siis jälleen useampi (2) luukku.
torstai 18. joulukuuta 2014
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
tiistai 16. joulukuuta 2014
Luukku 16: 8 Flutteria Jouluun
Minulta löytyy tällä hetkellä yhteensä 14 Fluttershy figuuria. Tässä olisi 8 erilaista :)
maanantai 15. joulukuuta 2014
Luukku 15: Retkahdus
Tulee tänne vähän myöhässä, koska latailussa kesti aika kauan. Tässäpä kuitenkin tämä.
perjantai 12. joulukuuta 2014
Luukut 12, 13 ja 14
Olen aikalailla stressin kourissa ja kiireiden keskellä, kuten tästä ehkä välittyy. Normaalit luukut palaavat toivon mukaan maanantaina. Tässä kelpo tiivistelmä näistä luukuista!
torstai 11. joulukuuta 2014
Luukku 11: Secret Santa
Osallistuin edellis vuoden tapaan bronyjen Secret Santa rinkiin ja tässä esittelen ne lahjat, jotka ostin jollekin bronytoverille :) Oman pakettini avaan vasta aattona :3
keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Luukku 10: Valovilautus
Ei aika riitä taas ollenkaan -.-
Taisin haukata liian ison palan, kun ajattelin että saan hyvin nuo 24 luukkua. Ei tässä muuten olisikaan mitään, mutta tosiaan tentti tulossa maanantaina ja kaksi kirjaa luettavana edelleen. Editoinnissa ja kokeilemisessa menee yleensä sen verran aikaa, että lhkaisee liikaa luku. Tänää tällane lyhyt, mutta katotaan jos jollain avustuksella saisin huomenna jotain aikaseks.
tiistai 9. joulukuuta 2014
Luukku 9: Montako ponia??
Kalenterin aikataulu onnsitui hyvin ja sain nopeasti valmiiksi (kerrankin)! Kuvasin nopsaa tämän hetkisen kokoelmani. Toi videon loppu sai mut vähän itsekin repeämään ja siksi, että mitähän siinä on taas mietitty. Jossain transsissa tää on tehty :D
maanantai 8. joulukuuta 2014
Luukku 8
Tentti lähestyy ja tekninen puoli niskoittelee.
Tänään ei vain ollut mahdollisuutta työstää kuvausmateriaalia... nyyh
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
lauantai 6. joulukuuta 2014
perjantai 5. joulukuuta 2014
torstai 4. joulukuuta 2014
Luukkuja tulossa
Vaikka tämä blogi on suunnilleen haudassa, niin tarvitsen heittämispaikan eräille uusille kuville ja videoille. Olen tekemässä Youtube-kanavallani joulukalenteri luukku -klippejä, joissa tulee jotain lyhyttä randomia videota joka päivä joulukuun 24. päivään asti. Tätä kirjoittaessani on jo joulukuun 4. päivä eli luukkuja tulee tänne hieman jäljessä ja pienellä ryminällä.
Olen pelleillyt erään kivan ohjelman kanssa, jolla voi luoda nopeasti 3D mangahahmoja ja omia sarjakuvia. Tämä ohjelma on ComiPo ja sen voi ostaa esimerkiksi Steamista. Hauskaa ajanvietettä ja tarainat saa nopeasti kuviksi :D Suosittelen!
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
Kolme ponisettiä ja piirroksia
Sain käsiini kolme uusinta ponifiguurisettiä. Uusia ja sarjassa selkeästi esiintyviä hahmoja tällä kertaa. Silver Spoon on todella suloinen! Octaviakin näyttää hienolta. Näistä sai muutaman kivan kuvankin, jotka pääsee nyt tänne näytille.
Olen tässä heitellyt poniaiheisia pikapiirroksia instagramiin. Ponien piirtäminen tuntuu sujuvan nykyään helpommin kuin ennen. Tosiaan, sitä voi kehittää itseään vaan ankaralla harjoittelulla! Olen taas päässyt piirtämisen makuun, kuten joskus ennen ja olen ihan innoissani! Vielä kun saisin harjoitettua koneella piirtämistaitojani takaisin... Mutta tässä muutama nopea ponipiirros. Värittelin copic tusseilla.
torstai 13. helmikuuta 2014
Videoiden heittohetki
Eloa tänne puolelle viimein!! Kamala, kun aika on vierähtänyt.. Johtunee siitä, ettei poniaiheista juttua ole ilmaantunut ja koitan pitää tätä blogia nimenomaan sillä linjalla. Ja tässäpäs on sitten seuraavaksi terkemiäni videoita taas vaihteeksi. Kaikki ne onkin tehty peräkkäisinä päivinä, kun sokerit ovat olleet taas jokseenkin kohdillaan. Voisin heittää tänne ihan kuviakin ostoksista jälleen, mutta tuosta videolta ne näkyvät kaikki vielä mukavemmin. Ostin poneja ja voitin poneja. Katsokaa:
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Banneritaidetta ja non-pony
Kaksi viimeisinta Youtubeen heittämääni videota eivät liittyneet millään tasolla poneihin. Heitan kuitenkin videot loppuun, mutta jotaa tähän liittyisi jotain ponia... Laitan tähän pari väsäämääni ponibanneria! Simppeleitä ovat, mutta kokeilin taas Photoshopin taikoja pitkästä aikaa ja oli fiilistä tehdä kimalletta... Piirrän tässä lähiaikoina vielä kunnolla, kun saan taas inspistä.
Ei-poni-aiheiset-uudet-videot:
maanantai 6. tammikuuta 2014
Video ja lehtilahja
En päässyt viimeisimpään bronyjen järjestämään Happimiittiin, koska olin viettämässä Uuden vuoden ja jälkeiset päivät Pohjanmaalla. Siellä ei kulkenut mitkään linja-autot lähimmälle juna-asemalle, jotta olisin edes voinut aiemmin lähteä... Tulin sitten eilen viimein kotiin, jolloin oli jo liian myöhäistä. Ostin erään My Little Pony lehden, mikä on itseasiassa aika kaamea, koska sehän on siis täysin pienten lastenlehti. Mutta ostin sen siis tuon kivan Pinkie Pie lelun takia. Mielestäni se onkin ihan hieno. Tulin sitten illalla keksineeksi, että tekisin nopeasti jonkinlaisen videon lehdestä ja päätin yhdistää idean Happimiitti fiiliksiin. Video valmistui parissa tunnissa ja heitin sen vain suoraan Youtubeen. En lähtenyt kikkailemaan sen kummemin tämän kanssa. Ihan jännä nopea luomus siitä sitten syntyi...
Muutama kuva ensin:
Video sisältää sitten huutoa, sarkastisia kohtia ja kummaa huumoria. En siis suosittele, jos jokin näistä on liikaa silmille tai korville. Nauttikaa:
Muutama kuva ensin:
Video sisältää sitten huutoa, sarkastisia kohtia ja kummaa huumoria. En siis suosittele, jos jokin näistä on liikaa silmille tai korville. Nauttikaa:
Tilaa:
Kommentit (Atom)
































