perjantai 16. elokuuta 2013

Synttärit

Jahas, se on taas se aika vuodesta... Tai siis oli. Synttärini olivat eilen. Mutta ennen kuin hyppään siihen aiheeseen, niin kerron nopeasti pienestä "projektistani". Simppelisti vain sellaista asiaa, että olen tässä laittanutalulle bronyjen ryhmätilauksen. Eli Facebookissa olevan Suomen brony-yhteisön jäsenien kanssa yhteinen tilaus Hot Topic -nettikaupasta. Otin homman mielelläni harteilleni. Yhä vain haaveilen siitä jokinlaisesta yrittäjän ammatista, niin tämäkin antoi nyt esimakua, miltä tuntuu hoitaa monen ihmisen tilaus, rahat ja kaikki. Ongelmittahan tämä asia ei ole edennyt, mikä on taas sitä hienoa tuuriani. Lyhesti kuvailtuna asia on päättynyt niin, että Hot Topic on munannut asiat niin, että osa osa tavaroista jää lähettämättä. Joku esine oli sellainen, että sitä ei voinut yksinkertaisesti puhelimessa sanoessa ymmärtää. Toinen oli se, että heillä oli juuri loppuneet oikean koot paidoissa (mikä on kummaa, koska hoidellessani tilausta netin kautta, kaikki näytti olevan ok) ja vielä sekin että yhtäkkiä heillä ei ollut varastossa yhtä toistakaan tavaraa, joka oli hetki sitten kuitenkin näkynyt ostoslistassani normaalisti... Mutta nyt jänniyksellä odotellaan, mitä kaikkea saamme käsiimme. Listaa lähetettävistä tavaroista ei ole saapunut, mutta muu vahvistus on, että jotain on tulossa. Itseni lisäksi tilaajia oli seitsemän, mutta yksi jo tippui pois, koska firma ei tulisi lähettämään juuri henelle tarkoitettua tuotetta ollenkaan. Toivottavasti nyt mahdollisimman moni saa kaiken haluamansa. Peukut puystyyn. Itselleni (toivon mukaan) tulossa Funkon Pinkie Pie, Lyra Heartstring ja Pop! Rainbow Dash. Kuvia ja juttua tulossa tietysti taas tänne blogiin, kun saapuvat!

Eilen tuli täytetettyä vuosia. Siis oikeastihan en vanhentunut yhtään, kun kerran päätin niin. Oli kyllä jännä päivän aloitus eilen. Kaikki vaikutti melkein epätodelliselta, enkä ollut valmistautunut yllätyksiin. Heitän tähän pienen tositarinan, joka siis tapahtui minulle synttäriaamunani...

Herään ja olen jo puoliksi unohtanut, että tänään on syntymäpäiväni. Talossa soivat Friendship is Magic-musiikit! Huomaan, että makuuhuoneeni ovella odotti Twilight Sparkle pikku autollaan. Autosta löytyi kutsukortti synttärijuhliin. Olin liian iso Sparklen poniautoon, joten seurasin rennosti ajelevaa autoa jalan. Pian saavuin keittiön ovelle, jossa oli kyltti: "Syntymäpäiväjuhlat! Tervetuloa!" Ovella minua odotti rusettiin sonnustautunut Meowth -pokemon, joka otti kutsukorttini vastaan. Astuin keittiöön ja edessäni oli pöytä, joka oli koristeltu ihanasti herkuilla ja leluilla. Mukana oli poneja ja pehmoja. Keskellä pöytää puuskutti suloinen juna, jossa matkustivat Pinkie Pie ja ystävät. Herkkupöydässä oli tarjolla kakkua ja sipsejä ja muuta pientä namua. Kaikki paketit eivät ehtineet perille ajoissa, mutta se ei todellakaan haitannut. Muutenkin olen sellainen, että tykkään antaa lahjoja ja nähdä ihmisten reaktiot niitä avatessa. Paketteja yhä siis tulossa ja onhan nyt kiva odottaa lisää yllätyksiä lähipäivinä. Eilisen paketeista paljastui My Little Pony ensimmäinen sarjakuvanumero, "hunajaa" ja hajuvettä. Taianomaista nämä pienet jutut ovat olleet- oli lahjoja tai ei. Pinkki ja söpö tunnelma kruunaa kaiken!


Kuvasin itseasiassa Twilightin matkasta pikkuisen videomateriaalia, mutta en sitten kerennetty/jaksanut editoida sitä. Halusin kuitenkin jo kirjoitella lisää blogiin ja editointi olisi vienyt liikaa aikaa. Tai ainakin sen verran aikaa, että tätä tekstiä vääntäisin varmaan iltaan asti, heh.





Ponisarjiksen piirrostyyli on mielestäni hauska ja karun "sarjakuvamainen". Tätä lukiessani huomaan, että viimeistään tässä ponien oheistuoteosiossa, on otettu bronyt todella huomioon. Ja jos joku vielä alkaisi väittämään, että nämä uudet ponit ovat täysin pienille tytöille, niin pitäisin sitä melko outona kommenttina. Tämän sarjakuvan kohdalla menisi tuon hypoteettisen kohdeyleisön nuoleskelu aina vaan hutilyönniksi. En usko, että moni lapsi pitäisi näitä sarjakuvien poneja edes söpöinä, jos on sattunut telkkarista seuraamaan kyseistä ohjelmaa. Tässä liikutaan mielestäni vähän eri tasoilla. Olen jo pitkään etsiskellyt hyvän tyylisiä sarjakuvia luoettavaksi, sillä mangat ovat hieman jo puuduttaneet aivolohkojani. Ainakin sellainen massamanga. Tarvitsen nyt jotain piristävän uutta ja erilaista. Länsimainen sarjakuvakin alkaa jo mielellään maistua. Värillinen sarjakuva oikein ihanasti ruokkii silmiä. Onneksi kuitenkin hillityt värit.

Tänään saapui seuraava paketti, josta paljastui Avatar: The Last Airbender sarjakuvakirjan ensimmäinen osa. Avatar animaatiosarja on mielestäni toinen aivan mahtava katselukokemus, suosittelen ehdottomasti. Tämä sarjis jatkaa suunnilleen siitä, mihin tv-ohjelma päättyi. Sarjakuvanakin Avatar näyttää upealta ja värimaailmakin on upea. Laitan tähän satunnaisten sivujen kuvia...


My Little Pony Issue 1



Avatar: The Last Airbender - The Promise, part 1




Saa nähdä, mitä kaikkea on lähiaikana tulossa. Olisi se Hot Topic tilaus ja vielä joku lahjakin.
 Yllätyksiä odotellessa..!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti