Tosiaan tuli käytyä Tracon 8 -tapahtumassa, jossa kohtasin jopa bronyja plus löytyi ponikamaa! Olipas hassu juttu, kun viimeksi käydessäni Traconissa, en ollut tällainen keräilijatason brony ollenkaan... Ja nyt pääasiassa animea käsittelevässä tapahtumassa ponit olivat siirtyneet kiinnostuksenkohteistani ykkössisjalle. Syy siihen, miksi en kyennyt postaamaan heti tapahtuman jälkeen on moniulotteinen draama. No joo, simppelisti että vanha kamera alkoi hajoilemaan ja sain piakkoin yövieraita ja pari muuta sekoilutapaamista putkeen. Plus se, että minulle iski kamala flunssa, jolloin en yksinkertaisesti jaksanut olla koneella. Traconista löytyi kuitenkin siis yllättävän kivasti poneja. Pari jännää virallisten tuotteiden löytöä oli Toywiz exclusive- ponit. Minullahan on siis ennestään normaali Rainbow Dash tuosta sarjasta. Yhä himottaisi saada ainakin tuo Twilight normaalina, vaikka omistankin nyt tuon erikoisen version. En valitettavasti ottanut juurikaan kuvia cosplay kisoista tai itsestäni tai edes ponimiitistä. Keskityin jotenkin lähinnä vaan hauskanpitoon ja hengailuun bronyjen kanssa. Ostoksista tuli otettua kyllä kuvia.
Ensiksi haluan tähän nyt hehkuttaa sitä, että olen saanut hommattua uuden järjestelmäkameran: Canon eos 700D! Ihan huikeeta. Nyt sitten olen melko tyhjätaskuna... Töitä pitäis saada tai koulutuspaikka, pitäkää peukkuja että joku hyvä nappaa mut! Tänään oli melko harmaa sää, mutta sepäs ei estänyt ollenkaan kuvaamistani. Päätin kuvata Traconista saatuja kamoja ihan ulkosalla, koska sisällä olevat valot eivät millään riittäneet kuvailuun. Pitääpä joskus hankkia ihan sellaiset pro valot, että onnistuisi huonompinakin päivinä tuo sisällä fotoilu.. Heitänpä tähänkin vielä Tracon 8 saalista ja syksyn tunnelmaa!
Olen muuten pienissä ajatuksissani miettinyt kovasti asiaa nimeltä vloggaus. Tai tarkemmin sanottuna lähinnä poniaiheisia videopostauksia. En oikein näe itseäni raportoimassa ruokaostoksieni sisältöä netissä -ja sen lisäksi en usko sellaisen kiinnostavankaan ketään. Oma pärstäni ja ääneni kuitenkin estelevät vielä toteutusta.. Jos pääsen rauhaan itseni kanssa, niin voisin heittää tänne jotain ponikokoelmani esittelyä tai muuta jänskää, jos tulisi vaikka ihan asiaakin. Innostuin nyt kuvailemaan liikkuvaa kuvaa yhä enemmän, sillä uusi kamera toimii kuin unelma.. Tähän loppuun heitänkin näperryksen tuloksen (joka on siis tyhmä ja turhuuskin), mutta tulipa käytettyä pitkästä aikaa Adobe Premiereä! Keksin jotain parempaa ajan kanssa. Ekana nopea ja sitten hidas Equestria Girls kipale. No heh heh tosiaan.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti