Toissapäivänä saapui aiemmin tekemääni ryhmätilauksen tullimkasu. Nopsaa saatiin se sitten maksettua ja heti eilisaamuna paketti tuotiin ovelle. Viimeinkin tuo rasittava prosessi loppui! Tuollainen homma olisi ollut siis paljon mukavempi toteuttaa, jos ei olisi tullut noin montaa takapakkia. Maksumiestäkin joutui vaihtamaan kahteen kolmeen kertaan... Kenenkään kortit tai PayPalit tai kortit ei meinannu kelvata ja sitten ei suostuttu lähettämään jotain tuotteita, vaikka niitä oli, mutta tilaus tehtiin lopulta puhelimessa (heidän takiaan), jossa ei voida tiettyjä tuotteita sitten hyväksyä..? Kaikkea muutakin sekavaa oli sopassa, mutta ei jaksa enää vaivata päätä tällä asialla.
Tilauksen saapumisen lisäksi toinen mukava yllätys oli se, että Prismaan oli ilmestynyt uusia ponifiguurisettejä. Eräs ponittaja laittoi kuvan Bronies of Finland-yhteisöön uudesta setistä ja kertoi ostaneensa ne Kannelmäen Prismasta. Iltapäivällä päästiin sitten tarkastamaan tilanne samaan kauppaan ja siellä sitten komeili ensin tämä paketti, jossa olivat ponikaksoset ja kumppanit. Sen takaa paljastui kuitenkin myös upea setti, jossa tulee aivan ihana Fluttershy ja muita hahmoja. Hinnat olivat melko hirvittävät: 22.95euroa per paketti. Näköjään täällä on opittu rahastamaan nyt kunnolla poneista, kun ovat kerran pinnalla oleva hitti. Huomatkaa Mrs. Dazzle Cake takakannessa, jossa siltä puuttuu korva. Laitan tähän ensin kuvat paketeista, kahdesta lelusetistä ja sitten itse figuurit. Harkitsen vielä avaisinko ollenkaan noita violetteja paketteja, kun näyttävät niin hienolta noin laitettuna... Todennäköisesti tulen avaamaan ne. Jos olisin aina säilyttänyt kaikki ponit laatikoissaan, niin täällä iskisi nopeasti tilan puute. Mutta nyt asiaan eli seuraavksi muutama kuva. Kuvat suurenee jälleen, kun klikkaan siinä päällä.
Viimeisimmässä kuvasarjassa oleva figuuri on tällä hetkellä uusimpia Funkon tuotteita eli Rainbow Dash Pop!-figuuri. Elikkäs minun osuuteni tilauksesta saapui kuitenkin ja pitäisi olla tyytyväinen. Pientä harmitusta kuitenkin aiheutti se, että juuri näissä saamissani Funkon figuureissa on melko näkyviä maalivirheitä ja naarmuja... Ehkä olen liiankin tarkka, mutta kyllä huomasin ne heti, kun sain ponit paketeista. Nojaa, kiillottelen niitä vaan ja annan asian olla. Ovat ne kuitenkin super suloisia! Aion ehdottomasti jatkaa Funkolta tulevien ponituotteiden keräilyä. Huomasin jokin aika sitten myös Fantasiapelit-liikkeen tuoneen noita söpöjä Pop!-figuureja tuotevalikoimaan mukaan. Samoin heille on tulossa muutakin keräiltävää ponikamaa. Eli silmät auki sinnekkin päin. Mukava se on tilata lähempääkin, ettei tarvitse huolehtia tullista tai muuten suurista postikuluista.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti